Kempeleen kunnanvaltuusto päätti lähijunahankkeesta – Perussuomalaiset vastustivat kunnan nykyisessä taloustilanteessa
Kempeleen kunnanvaltuusto kokoontui tänään 20.4. käsittelemään ajankohtaisia asioita. Kokouksen keskeisin päätös koski lähijunahanketta, josta käytiin vilkas ja perusteellinen keskustelu ennen äänestystä.
Lähijunahankkeen käynnistämistä nyt vastusti 18 valtuutettua, kun taas 21 valtuutettua kannatti hankkeen aloittamista. Perussuomalaisten valtuustoryhmä äänesti yksimielisesti hanketta vastaan nyt ja kunnan nykyisessä taloustilanteessa.
Keskustelussa kuultiin useita hyviä ja perusteltuja puheenvuoroja eri näkökulmista. Perussuomalaisten näkemyksen mukaan kunnan taloudellinen tilanne edellyttää tarkkaa harkintaa ja priorisointia, eikä suuria investointeja tule tällä hetkellä edistää ilman riittävää varmuutta niiden kustannuksista ja hyödyistä kuntalaisille. Menot olisi saatava minimiin. Ihmetystä herätti myös hankkeen kiire aikataulu. Myöhempinä vuosina lähijuna olisi voinut olla ajankohtainen.
Kokous herätti laajaa kiinnostusta ja moni kuntalainen seurasi päätöksentekoa etäyhteyksien kautta. Myös paikan päällä valtuustosalissa oli yleisöä seuraamassa keskustelua.
Vaikka äänestystulos jakoi mielipiteitä, on tärkeää, että valtuustotyötä jatketaan hyvässä yhteistyöhengessä. Meni äänestys miten meni, Kempeleen yhteisiä asioita viedään eteenpäin yhdessä Kempele-puolueena kuntalaisten parhaaksi
