Kirjoitettu 3.8.2022

Torilla tapahtuu!

Tervetuloa tapaamaan Perussuomalaisten kolmatta varapuheenjohtajaa Sebastiania torille teltalle perjantaina 5.8. klo 13-14. Makkaragrilli on kuumana.

Kirjoitettu 12.3.2020

Perussuomalaiset peruuttavat toistaiseksi yleisötilaisuutensa maaliskuussa

Tamminen Heikki <Heikki.Tamminen@nulleduskunta.fi>

to 12.3.2020 7.58

TIEDOTE 12.3.20

julkaisuvapaa

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

 

Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. On mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa lähiaikoina voimakkaasti myös Suomessa.

Yhteiskunta ei voi pysähtyä epidemian vuoksi. Ihmisten on käytävä kaupassa, samoin töissä ja koulussa, kunnes viranomaiset toisin ohjeistavat. On kuitenkin tärkeää, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan. Jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Tästä johtuen Perussuomalainen puolue ja Perussuomalainen eduskuntaryhmä peruuttavat kaikki yleisötapahtumansa tästä päivästä alkaen maaliskuun loppuun asti. Sen jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.

 

Jussi Halla-aho, puolueen puheenjohtaja

Ville Tavio, eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Simo Grönroos, puoluesihteeri

Ystävällisin terveisin:

Heikki Tamminen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Tiedottaja, valiokunta-asiantuntija

+358 50 574 1532

Kirjoitettu 11.1.2017

Olemme tavattavissa Zeppelinissä torstaina 19.1 klo 15 – 18

Paikkana Zeppelinin keskusaukio ja paikalla Pohjois-Pohjanmaan kuntavaalipäällikkö Tuomas Okkonen ja piirin varapuheenjohtaja Juha Vuorio.

Tule tutustumaan toimintaamme ja ilmoittautumaan kuntavaaliehdokkaaksi!

Kirjoitettu 28.1.2016

Halunen haastaa pääministeri Sipilän

Kempeleen Perussuomalaiset kokoontuivat 28.1.2016 yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen valitsemaan puheenjohtajan ja hallituksen sekä vahvistamaan toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2016. Yhdistyksen syyskokous pidettiin poikkeuksellisesti vasta tammikuussa. Tähän oli syynä onnellinen perhetapahtuma, alkuperäisenä kokouspäivänä yhdistyksen puheenjohtajan perheeseen syntyi tyttölapsi ja kokous päätettiin siirtää myöhemmälle ajankohdalle. Kempeleen Perussuomalaisten puheenjohtajaksi tammikuun syyskokouksessa valittiin jatkamaan kunnanvaltuutettu Janne Halunen.

Kokouksen yhteydessä Halunen ilmoitti asettuvansa ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleihin. Uudelleen valittu puheenjohtaja lähetti terveiset pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) ja toivoi hänen lähtemistä ehdolle kuntavaaleihin, jotta saadaan Kempeleessä kunnon kisa aikaan. Lisäksi Halunen kehoittaa kuntalaisia aktivoitumaan ja liittymään Perussuomalaisiin laittamaan nykyiselle Kempeleen kunnan päätöksentekotavalle lopun.

Pj. Janne Halunen (ps.)

kuvassa puheenjohtaja Janne Halunen

Kirjoitettu 9.6.2015

Kempeleen Perussuomalaiset kokoustivat sunnuntaina 7.6

Kempeleen Perussuomalaiset ry kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseen 7.6.2015 Kempeleen kunnantalolla yhdistyksen puheenjohtaja Janne Halusen johdolla. Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piirin edustajina kokouksessa vierailivat puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi sekä Janne Halusen lailla eduskuntavaaleissa ehdolla ollut piirisihteeri Henna Kupsala. Puolueen terveiset kokousväelle toi järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi Kuusamosta.

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa puhututti eduskuntavaalit, sekä hyvän vaalituloksen seurauksena saatu hallitusvastuu.

Piirisihteeri Henna Kupsala totesi perussuomalaisten kädenjäljen näkyvän hyvin hallitusohjelmassa: ”Hallitusohjelma on täynnä asioita, jotka löytyivät jo Perussuomalaisten vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelmasta, mutta jotka eivät vielä tuolloin muille puolueille kelvanneet. Nyt hallitusohjelmasta löytyy Perussuomalaisten pitkään ajamia asioita kuten esimerkiksi maahanmuuttokustannukset, byrokratian purku, jätevesiasetukseen puuttuminen ja tiestön parantaminen, vain muutamia mainitakseni. Vihdoin on ymmärretty tarttua liian suureksi paisuneeseen valtionvelkaan joka holtittomasti kasvaessaan murentaisi hyvinvointivaltiomme perustan. Vaikka leikkauksia joudutaan väistämättä tekemään, ilman Perussuomalaisia hallitusohjelma ei olisi lähellekään niin hyvä kuin se nyt on.”.

Sateinen sää ei tunnelmaa latistanut, vaan vilkkaan keskustelun ja tulevaisuuden suunnittelun lomassa nautittiin kahvia kuppi jos toinenkin.

Kokouksessa oli paikalla myös useita piiritason toimijoita. Kuvassa vasemmalta piirisihteeri Henna Kupsala, piirihallituksen- ja piirin työvaliokunnan jäsen Janne Halunen sekä piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi.

Kokouksessa oli paikalla myös useita piiritason toimijoita. Kuvassa vasemmalta piirisihteeri Henna Kupsala, piirihallituksen- ja piirin työvaliokunnan jäsen Janne Halunen sekä piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi.

Kirjoitettu 15.11.2013

Vesa Moilasesta Kempeleen PS sihteeri

Kempeleen Perussuomalaisten järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin edelleen Helge Malmberg. Sihteeriksi valittiin Vesa Moilanen.

Kirjoitettu 15.11.2013

Janne Halunen jatkaa Kempeleen PS johdossa

Kempeleen Perussuomalaiset ry:n kokousosanottajia vasemmalta Pirkko Mattilan vaalipäällikkö Alpo Ylitalo, kunnanvaltuutettu Juhani Pellikka, varavaltuutettu Tero Ohtonen, paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, kunnanvaltuutettu Janne Halunen, kansanedustaja, EU-vaaliehdokas Pirkko Mattila ja paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja Helge Malmberg sekä hallituksen jäsen Vesa Moilanen.

 

kempele 2013 syys_6